Koulutusta
Koulutusta
Tarjoan yksilöohjausta ja käytösneuvontaa koiraperheille Mänttä-Vilppulan alueella sekä lähikunnissa.
Yksityiskoulutuksessa perehdymme koiran arkitaitojen vahvistamiseen ja/tai käytöshaasteisiin yhdessä omistajan kanssa. Tapaaminen tapahtuu lähes aina omistajan kotona, siellä koira on oma itsensä ja käytös myös todenmukaisinta.
Alkukartoitus aloitetaan ennakkotietolomakkeen läpikäymisellä, jonka omistaja täyttää ja johon perehdyn ennen tapaamista. Haastattelen omistajaa ja teen hyvinvointikartoitusta sekä paneudutaan mahdolliseen/ varsinaiseen ongelmaan. Tapaamisen jälkeen laadin harjoitusohjelman, jonka etenemistä seurataan etäyhteyden avulla ja tarvittaessa suunnitelmaa muokataan, sekä varataan uusi tapaamisaika.
Autan teitä kehittämään arjen taitoja ja löytämään luottamuksen ja ymmärrettävyyden koiranne kanssa. Tavoitteena käytöksen muokkauksessa on koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen ja ylläpitäminen ja tätä kautta yhteisen arjen sujuminen.
Kaikki koulutukseni perustuvat nykyaikaiseen tutkimukseen koirien käyttäytymisestä ja koulutuksesta. Koulutuksissani koulutetaan aina koiralähtöisesti ja positiivisesti vahvistamalla, siis toivottuja käytöksiä palkitsemalla, ei rankaisemalla! Olen sitoutunut Suomen Eläintenkouluttajat ry:n eettisiin sääntöihin.
HINNAT:
Kaikki hinnat sisältävät ALV 24%.
Ensimmäinen tapaaminen 120 €/2h
Jatkotapaaminen 50 €/h
Pentuneuvonta: Pentujen ohjaaminen on tärkeää käytösongelmien ennaltaehkäisemiseksi!
Pentujen neuvonta, ikä alle 6kk. 40 €/h.
Matkakulut sisältyvät koulutuksen hintaan Mänttä-Vilppulan alueella. Kilometrikorvaukset lisätään ja ne veloitetaan asiakkaalta (0,50€/km) 20 km. Mäntän keskustasta yli menevästä osuudesta.
Huom! Jos sovittu aika ei onnistu, peruthan varaamasi tapaamisen
ajoissa, viimeistään 24h ennen sovittua aikaa soittamalla tai tekstiviestillä.
Peruuttamattomista tai saman vuorokauden aikana perutuista ajoista voidaan
veloittaa täysi hinta.